Suomen sähköyliherkät ry - käytännön tietoa

Perustietoa sähköyliherkkyydestä

Sähköyliherkkien tyypilliset oireet, joita heille tulee sähkölaitteiden läheisyydessä:

- Ihon polttelu ja pistely
- Päänsärky
- Huimaus
- Koordinaatiohäiriöt
- Tinnitus
- Uupumus
- Keskittymisvaikeudet
- Muistihäiriöt
- Lihas- ja nivelkivut

___________________________________________________________________________________

Johdanto

Sähköyliherkkyys on todellisuutta yhä useammalle, ainakin niille yli 500 ihmiselle, jotka ovat liittyneet Suomen Sähköyliherkät ry:n jäseniksi. Sähköyliherkät oireilevat muun muassa erilaisten sähkölaitteiden, valaisimien, matkapuhelimien ja niiden tukiasemien sähkömagneettiselle säteilylle. Nykyisin esimerkiksi matkapuhelinten tukiasemat kattavat jo koko maan, ja voimalinjoja on tuotu aivan asutuksen keskelle.

Vaikka sähköyliherkät tuntevat säteilyn vaikutukset, on tärkeätä ymmärtää, että säteily vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, eläimiin ja elolliseen luontoon. Sähköyliherkkyyttä ei saada huomenlahjana syntyessä, vaan sille altistavia ympäristötekijöitä ovat amalgaamit, kemikaalit ja torjunta-aineet sekä sähkömagneettinen säteily. Tämän ympäristösairauden monimuotoiset oireet, huimaus ja päänsärky, keskittymisvaikeudet, ihon kuumotus ja pistely, lihas- ja nivelsäryt yms. syntyvät sähkömagneettisessa altistuksessa.

Sähkölaitteista on havaittu vapautuvan mm. trifenyylifosfaatteja, joita käytetään palonesto- ja pehmennysaineina esimerkiksi tietokoneen kuoressa ja elektronisten laitteiden piirikorteissa. Nämä kemikaalit ovat rasvaliukoisia myrkkyjä, jotka kertyvät elimistöön. Amalgaamipaikoista vapautuu elohopeaa runsaasti näyttöpäätteen ääressä sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta ruotsalaisen hammaslääkärin Thomas Örtendahlin tutkimusten mukaan. Elohopea on hermostomyrkky. Kemikaalien ja sähkölaitteiden yhteisvaikutusta tutkitaan parhaillaan, Ruotsissa Conny Östman ja Englannissa Dennis Henshaw.

WHO on asettanut komitean selvittämään sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia, työtä tehdään sekä kokoamalla olemassa olevaa tietoa että antamalla varoja sellaiseen tutkimukseen, joka selvittäisi niitä asioita, joista tarvitaan lisää tutkimusta. WHO:n komitean työn tulokset tullaan julkaisemaan vuonna 2003.

Ote kirjasta Sähköä ilmassa: Erja Tamminen, Päivi Rekula, Matti Juusela 2002, ISBN 952-91-4911-5

Sähköyliherkkyys

Elinympäristöämme alettiin mittavasti sähköistää noin 20 vuotta sitten. Samanaikaisesti eri puolilta maailmaa alkoi kantautua raportteja ihmisistä, jotka kertoivat sairastuvansa elektroniikan äärellä. On mahdollista, että sähkölaitteissa käytettävät palonestoaineet laukaisevat sähköyliherkkyyden. Kokemusperäisen tiedon mukaan myös amalgaamipaikoista vapautuva elohopea, torjunta-aineet ja krooninen altistus säteilylle lisäävät sairastumisriskiä. Amerikkalaislääkäri William Mortonin laboratoriotutkimukset antavat viitteitä siitä, että sähköyliherkkyys ja porfyriinien aineenvaihduntaan osallistuvien entsyymien häiriöt liittyvät toisiinsa.

Gro Harlem Brundtland

”Olen yliherkkä kännyköille”, paljasti Maailman terveysjärjestön WHO:n pääsihteeri, norjalainen lääkäri Gro Harlem Brundtland, Dagbladet Norgen haastattelussa maaliskuun alussa 2002. Brundtland kertoo herkistyneensä erilaisten teknisten laitteiden tuottamalle säteilylle ja tietää, että hänellä on paljon kohtalotovereita ympäri maailmaa. Nämä ihmiset kutsuvat itseään sähköyliherkiksi.

WHO:n pääsihteerin oireilu alkoi jo kolme vuotta sitten matkapuhelimesta.

Tuntemukset olivat aluksi lievempiä, korvalla oli puhelimeen puhuttaessa syntynyt kuumotusta ja polttelua. Sitten tuli kuvaan mukaan päänsärky, joka muuttui vähitellen niin pahaksi, ettei Brundtland voinut enää lainkaan käyttää matkapuhelinta. Oireet etenivät. Hän alkoi reagoida muillekin sähkölaitteille. Hän

kertoi saavansa kannettavasta tietokoneesta ikään kuin sähköshokin käsiinsä. Ehkä syynä ovat mikroaallot. Nykyaikainen tietokone säteilee mikroaaltotaajuudella, kuten matkapuhelinkin.

Juuri siksi laitteet häiritsevät toistensa toimintaakin. Maailman hienosäätöisin tietokone, ihmisen aivot, saattaa vastaanottaa samoja häiriösignaaleja. Myös loisteputkivalaisimet aiheuttavat Brundtlandille päänsärkyä. Tämä on tuttua muillekin sähköyliherkille. Loisteputkilamput saavat aikaan ihon pistelyä ja polttelua, huimausta ja päänsärkyä. Ne sykkivät pulssimaista säteilyä, jolle sähköyliherkät erityisesti reagoivat.

Sähköyliherkän elämä olisikin yksinkertaista, jos oireet katoaisivat, kun vain itse lakkaisi käyttämästä teknisiä laitteita. Se ei riitä, sillä sähkömagneettisia kenttiä on kaikkialla. Brundtlandin avustaja, Jon Liden kertoi, ettei pääsihteerin työssäkäynti ole täysin ongelmatonta, sillä hän saa oireita myös toisten avoinna olevista matkapuhelimista. Hän tunnistaa puhelimen signaalin jopa neljän metrin päästä. Kaikki, jotka tulevat WHO:n tiloihin samaan neuvottelupöytään Brundtlandin kanssa, joutuvat katkaisemaan matkapuhelimestaan virran.

Lääkärinä Brundtland ei aluksi voinut uskoa omia oireitaan. Vasta sitten kun osoittautui, että hän pystyi joka kerta luotettavasti tunnistamaan, mikäli joku kollegoista oli unohtanut puhelimen

päälle, hän vakuuttui, ettei kyse ole mistään luulosairaudesta. Kuten moni sähköyliherkkä, Brundtland on lisäksi valoherkkä. Auringon lisäksi ultraviolettisäteilyä muodostavat loisteputki-

valaisimet ja tietokone. Valoherkkyyteen on monia syitä, mutta on arveltu, että jotkut elektroniikassa käytettävät palonestokemikaalit saattavat olla syyllisiä, sillä tiettyjen kemikaalien on todettu reagoivan UV-säteilyn kanssa. Esimerkiksi tietokone altistaa sekä UV-säteilylle että kemikaaleille.

Brundtland kertoo kaikin keinoin yrittävänsä välttää ylimääräistä säteilyä, koska varsinaisia muita hoitokeinoja ei vielä tunneta. ”Tähän asiaan on suhtauduttava vakavasti”, hän viestittää eri maiden viranomaisille Dagbladetin haastattelussa. ”Joillekin ihmisille kehittyy herkkyys sähkölle ja säteilylle, emmekä vielä tiedä asiasta riittävästi. On epävarmaa, johtaako sähköyliherkkyys muihin sairauksiin, esimerkiksi syöpään. Siksi viranomaisten on syytä

noudattaa säteilyasioissa varovaisuusperiaatetta”, muistuttaa lääkäri Brundtland.

Etenkin lasten matkapuhelimen käyttöön WHO:n pääsihteeri haluaisi rajoituksia. Kesällä 2002 Oslossa järjestetyssä syöpäkongressissa hän kertoi lehdistölle omista oireistaan ja muistutti

samalla tiedotusvälineiden kautta lasten vanhempia heidän vastuustaan lasten terveyteen nähden: ”Vanhempien on oltava tietoisia riskeistä, kun he antavat lastensa käyttää matkapuhelinta pitkiä aikoja joka päivä.” Jo kaksi vuotta sitten Brundtland osoitti henkilökohtaista mielenkiintoa WHO:n ionisoimattoman säteilyn terveysvaikutuksia käsitteleviin projekteihin. Hänen tiedetään hyväksyneen vastahakoisesti muutamia julkilausuman pykäliä. Brundtlandin mielestä eri maiden hallitusten tulisi jatkuvasti saada ajan tasalla olevaa tietoa säteilyn terveysvaikutuksista. ”Säteilyn haittavaikutukset olisi selvitettävä ajoissa ja perusteellisesti. Tästä asiasta voi muuten vielä muodostua suuria terveydellisiä ongelmia”,

muistutti Brundtland, WHO:n pääsihteeri, amerikkalaisen Microwave News –lehden haastattelussa kaksi vuotta sitten. Mikäli joku haluaa kirjoittaa WHO:n pääsihteerille vaikkapa näkemyksistään sähköyliherkkyysasioissa, pääsihteerin osoite on:

Mrs. Gro Harlem Brundtland, Director of WHO

World Health Organization

Avenue Appia 20

CH-1211 Geneve 27, SWITZERLAND

SÄHKÖYLIHERKKYYSOIREET

Jo 1800-luvun lopulla elänyt Nikola Tesla, sähköalan suuri keksijä ja tutkija, kärsi invalidisoivista oireista rakkaiden sähkölaitteidensa lähellä. Tehdessään suuria keksintöjä Tesla altisti itseään

samalla voimakkaille sähkö- ja magneettikentille. Hän tunsi ihollaan kuumottavia väristyksiä, muistihäiriöt ja rajut pulssin heilahtelut olivat hänelle tyypillisiä oireita. Tesla oli lisäksi valoherkkä ja ääniyliherkkä.

Lähes sata vuotta myöhemmin, 1980-luvulla alkoi Ruotsista, Norjasta, Englannista, Japanista, Yhdysvalloista ja Suomesta tulla raportteja samankaltaisista oireista näyttöpäätetyöntekijöiden

keskuudessa. Ensin tulivat iho-oireet, polttelu, pistely ja kuumotus. Osa potilaista alkoi saada myös hermostollisia oireita: päänsärkyä, huimausta, koordinaatiovaikeuksia, keskittymiskyvyn

ja muistin ongelmia, verenkiertohäiriöitä ja voimattomuutta. Lisäksi lukemattomat kivut ja säryt sekä hormonaaliset ja sisäeritystoiminnan häiriöt. Sähköyliherkät ovat huomanneet olevansa myös ääniyliherkkiä, kemikaaliherkkiä ja valoherkkiä. Moni kärsii lisäksi erilaisista allergioista.

Oireet raportoidaan alkaviksi usein juuri näyttöpäätetyössä, mutta yhtä hyvin matkapuhelin tai joku voimakkaasti säteilevä työkone tai kodinkone voi laukaista ne. Mikäli sähkölle herkistynyt

jatkaa itsensä altistamista, voi oireilu edetä niin pitkälle, ettei hän enää siedä hehkulamppuakaan, puhumattakaan ilmastointijärjestelmistä, televisiosta, hiustenkuivaajasta, sähköhellasta tai autosta. Moni kokee saavansa helpotusta oireisiinsa joko kodin sähkösaneerauksesta tai muutosta maalle vähäsähköisempään ympäristöön. (Sähkösaneerausta käsittelemme kirjan III osassa.)

Sähköyliherkkyys on epäilemättä haaste ympäristölääketieteelle. Sen tutkiminen ei ole yksinkertainen asia, eikä sillä vielä ole virallisesti hyväksyttyä diagnoosia. Tästä syystä sähköyliherkkyyden käsittely terveydenhuollon piirissä on ongelmallista. Diagnostisten kriteerien määrittämiseksi tarvittaisiin riippumatonta, poikkitieteellistä tutkimusta lääketieteen, biokemian,

fysiikan, biologian ja tekniikan kesken. Varsinaisia tutkimuksia sähköyliherkkyydestä on olemassa vasta noin kymmenen. Eräs niistä on professori Per-Arne Öckermanin, Lundin yliopistosta Ruotsista. Kesäkuussa –96 Öckerman raportoi tutkimuksestaan, jossa hän altisti 16 sähköyliherkkää ja kontrolliryhmän sähkömagneettisille kentille (tietokoneille ja loisteputkivalaisimille). Sähköyliherkkien verisoluissa todettiin muutoksia vielä kymmenenkin päivän kuluttua altistuksen jälkeen.

Muutokset havaittiin laboratoriokokeissa sekä puna- että valkosoluissa. Punasolut tulivat hauraiksi ja menettivät kykynsä kuljettaa happea. Valkosolut kadottivat liikkuvuuttaan, mikä on

merkki immuunijärjestelmän heikkoudesta. Kontrolliryhmä, eli terveet, eivät reagoineet altistukselle lainkaan. Toisessa tutkimuksessaan Öckerman huomasi, että sähköyliherkillä on enemmän vapaaradikaaleja elimistössään kuin muilla. Tutkimuksia tarvitaan vielä paljon lisää, sillä sähköyliherkkyyden syntymekanismia ei tunneta.

Tiedon puuttuessa lääkäreiden onkin vaikea orientoitua potilaiden kirjavaan oirekuvaan ja moni saa ”hoitoa” fibromyalgian tai somatisaation perusteella. Oireet muistuttavatkin fibromyalgiaa

ja monella on taustalla tämä diagnoosi. Erona fibromyalgiaan on se, että sähköyliherkän kipu- ym. reaktiot syntyvät sähkölaitteiden äärellä tai voimakkaassa säteilykentässä.

Sähköyliherkkä kokee, että hänen kehonsa toimii vastaanottimena säteilylle. Potilasyhdistyksen esitteessä kerrotaan myös kemikaalien, torjunta-aineiden ja amalgaamin lisäävän sairastumisriskiä.

SÄHKÖYLIHERKKYYS JAKAA MIELIPITEITÄ

Sähköyliherkkien kokemille oireille on haluttu antaa monenlaisia selitysmalleja. Kiistanalaisesta asiasta ei ole saavutettu tieteellistä konsensusta. Tulkinnat, jotka liittävät sairauden teknisten

laitteiden yhä lisääntyvään käyttöön, haluttaisiin mielellään sivuuttaa. Sähköyliherkkyys ei istu korkean teknologian suomikuvaan. Sähkönjakeluyhtiö Fingrid OyJ tilasi tamperelaistutkijoilta Jukka Uitilta ja Rauno Pääkköseltä artikkelin sähköyliherkkyydestä yhtiön tiedotustarpeisiin. Sama artikkeli julkaistiin hieman lyhennettynä myös Duodecim -lääkärilehdessä. Kirjoituksen kommentit ”oireet ovat todellisia, mutta eivät liity sähköön” selittivät sähköyliherkkien

reaktiot lähinnä somatisaatiosta johtuviksi. Tukea käsitykselle haettiin muun muassa ruotsalaisista Gunnar Swanbeckin sekä Mats Bergin ja Sture Lidenin altistus- ja ihotutkimuksista. Lääkäri Jukka Uitti kiisti, että teollisuus olisi tilannut heiltä artikkelia. Fingrid Oyj sen sijaan vahvisti asian.

Tutkimuksia – kenen puolesta?

Tutkijat Uitti ja Pääkkönen perustivat artikkelinsa ”luotettaville” ruotsalaistutkimuksille. Eräässä kaksoissokkotutkimuksessa sähköyliherkät eivät kyenneet osoittamaan, oliko tietokone

päällä vai pois. Tämä voi selittyä sillä, että tutkimuksen tekijä, Gunnar Swanbeck, oli plasebo–tilanteessa unohtanut loisteputkivalaisimet päälle jo muutenkin sähköisessä ympäristössä. Tietokoneet olivat koko ajan stand by –asennossa ja muodostivat ympärilleen sähkö- ja magneettikenttiä. Swanbeckin tutkimuksen tilaaja, Ruotsin säteilyturvakeskus, ei olisi halunnut julkistaa tutkimusta, mutta Gunnar Swanbeck ehti pitää lehdistötilaisuuden

rahoittajaa kuulematta. Ruotsissa ei enää vedota Swanbeckin tutkimukseen.

Toimittaja-kirjailija Gunni Nordström paljastaa kirjassaan ”Fältslaget om de elöverkänsliga” valaisevia taustoja myös Mats Bergin ja Sture Lidenin –80-luvulla tekemistä sähköyliherkkyystutkimuksista. Mats Berg ja Sture Liden olivat myös Duodecim -artikkelissa mainittuja tutkijoita. Ihotautilääkärit Berg ja Liden tekivät Ruotsin suurimpiin ammattiyhdistysliikkeisiin kuuluvan TCO:n kustannuksella tutkimuksen, jossa he pyrkivät selvittämään näyttöpäätetyöntekijöiden iho-oireita. He lähettivät liittoon kuuluville, lähes

4000 satunnaisesti valitulle jäsenelle kyselyn oireista. Toinen tutkijoista tapasi pienen osan heidän työpaikoillaan, mutta ei tutkinut potilaita.

Pelkästään kirjallisten vastausten perusteella Berg ja Liden ilmoittivat, etteivät näyttöpäätetyöntekijät kärsi sen enempää iho-oireista kuin muutkaan. Itse asiassa, kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista oli kuitenkin ilmoittanut kärsivänsä. Tutkijat Berg ja Liden selittivät asian sillä, että ruusufinni ja muut ihottumat olisivat yleisiä ruotsalaisten keskuudessa, vaikka toispuoleisestikin kasvoissa esiintyvinä. Iho-oireet eivät heidän mielestään liittyneet näyttöpäätetyöhön. Tutkijakaksikon esimies, arvostettu histopatologi Björn Lagerholm oli jo aikaisemmin pannut merkille, että näyttöpääte ihottumasta kärsivien oireet esiintyivät yleensä toispuoleisesti sillä puolella vartaloa ja kasvoja, joka oli työasennosta johtuen näyttöpäätteen puolella. Lagerholm oli ottanut koepaloja, biopsioita, sähköyliherkkien kasvoista ihottuma-alueelta. Mikroskoopilla tarkastellessaan hän oli havainnut, että sairastuneiden

iho oli kuin voimakkaan UV-säteilyn jäljiltä. Sen elastisuudessa oli tapahtunut muutoksia ja mast-solujen määrä oli lisääntynyt poikkeuksellisen paljon. Mast-solut lisääntyvät ja vapauttavat

histamiinia allergisissa reaktiossa.

Näytepalat katoavat

Myös Berg ja Liden ottivat koepaloja ihottumasta kärsivien kasvoista. Näytteenottoa on kuitenkin kritisoitu, koska he eivät ottaneet koepaloja kasvojen niistä osista, joissa ihottumaa pääsääntöisesti esiintyi, kuten poskipäistä, vaan läheltä korvaa. Kaikkia koepaloja tutkittiin ja niiden joukossa oli myös Björn Lagerholmin sähköyliherkiltä ottamia näytteitä. Näytteitä tarkasteltaessa Mats Berg huomasi, että noin 50:ssä Lagerholmin sähköyliherkiltä ottamissa biopsioissa oli huomattavia poikkeamia terveeseen ihoon nähden. Berg mainitsi havainnoistaan

Lagerholmille ja ilmoitti samalla, ettei hän voi raportoida asiasta eteenpäin. Berg ei koskaan kertonut julkisuudessa totuutta Lagerholmin näytepaloista, eikä hän tuo sitä esiin tutkimuksissaan. Myös Lagerholmin mahdollisuudet osallistua ottamiensa omien näytteiden analysointiin evättiin ja koepalat katosivat kuin maan alle. Niitä ei koskaan löytynyt.

Asiasta nousi kohu Ruotsin tiedotusvälineissä ja Lagerholmia haastateltiin televisiossakin. ”Tutkimuksissani on tullut esille käänteentekeviä löydöksiä. Muutkin ovat ne nähneet, mutta suuntaavat katseensa mieluummin muualle”, kommentoi Björn Lagerholm TV-haastattelussa ja jatkoi: ”Tässä kaikessa on jotain sellaista, josta mieluummin vaiettaisiin kuoliaaksi.”

Lagerholm viittasi lisäksi professori Olle Johanssonin sähköyliherkillä tekemiin ihotutkimuksiin, jotka tukivat hänen omia havaintojaan. Myös Johansson oli havainnut sähköyliherkiltä

ottamissaan koepaloissa mast–solujen lisääntymistä näyttöpäätteen säteilylle altistetuilla alueilla. Tämän episodin jälkeen Björn Lagerholm vetäytyi tieteen teosta eläkkeelle. Lehdistössä vaadittiin ”koko tutkimuksen uusimista riippumattomien tahojen toimesta, joita taloudelliset intressit eivät ohjaile.”

Vallalla olevia käsityksiä on joskus vaikea muuttaa. Ruotsalaistutkijoiden Mats Bergin ja Sture Lidenin tutkimusten loppupäätelmät näyttöpääteihottumasta perustuvat paitsi ruusufinniin,

myös teorialle Pavlovin koirakokeen ehdollistumisreaktiosta: ”Kun työntekijä näkee tietokoneen, tapahtuu ehdollistumisreaktio ja näppylöitä alkaa nousta ihon pintaan johtuen stressistä.”

Nykyisin keskustelu sähköyliherkkyysoireilun syistä on yhä enemmän painottumassa elektronisissa laitteissa käytettäviin palonestoaineisiin. Erilaisten kyselytutkimusten pohjalta on

voitu havaita, että valtaosa sairastuu saatuaan uuden näyttöpäätteen työpisteeseensä. Siitä vapautuu ensimmäisten viikkojen aikana eniten palonestoaineitakin.

SÄHKÖYLIHERKKYYS JA PALONESTOAINEET

Bromattujen palonestoaineiden jäämiä on löydetty jopa arktisten tausta-alueiden ilmasta, kuten Greenpeacen ja kahden ympäristöanalyytikon mittaukset osoittavat. Hollantilaiset Jakob DeBoer ja Pim Leonards mittasivat bromiyhdisteitä myös eurooppalaisten parlamenttitalojen huoneilmasta jopa useiden tuhansien mikrogrammojen pitoisuuksia kilogrammaa kohden.

Mitä ilmeisimmin, näitä kemikaaleja tavataan myös suomalaisten kotien ja työpaikkojen huoneilmasta lisääntyneen elektroniikan käytön myötä.

Hyvän sisäilman merkityksestä terveydelle on Suomessakin puhuttu paljon. Palonestoaineita ei tässä mielessä ole lainkaan nostettu esiin keskusteluissa. Kuitenkin monet kodin kalusteet

ja elektroniikka on kyllästetty niillä. ”Ihmisten altistumista bromatuille palonestoaineille ei ole tutkittu riittävästi”, toteaa Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ylitarkastaja Kimmo Louekari. ”Luotettava riskinarviointi edellyttää, kuten monien muidenkin kemikaalien kohdalla, nykyistä kattavampaa tietoa eri tuotteiden ja käyttötilanteiden aiheuttamasta

altistumisesta. Erityisesti riskiryhmien altistuminen tulee selvittää.”

Bromattuja tai kloorattuja hiilivetyjä sekä orgaanisia fosfaatteja on käytetty sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteissa palonestoon jo vuosikymmeniä. Kemikaaleja esiintyy myös muoveissa ja tekstiileissä. Pitkälti Ruotsissa tehtyjä tutkimuksia voidaan kiittää siitä, että tuotteiden vaarallisuus on tuotu päivänvaloon. Ruotsalaiset ovat käynnistäneet aiheesta maailmanlaajuisia tutkimushankkeitakin.

Örebron sairaalan syöpätutkija Lennart Hardell osoitti, että bromatuille kemikaaleille (PBDE, pentabromidifenyylieetteri) altistuneiden ihmisten kohdalla non-Hodkingin lymfooma (imusolmukesyöpä) kohosi kolminkertaiseksi. Vastaavasti laboratoriohiiret, joita on altistettu näille kemikaaleille, ovat saaneet neurologisia häiriöitä, hormonaalisia muutoksia,

käytöshäiriöitä, vaikeita ihoreaktioita ja syöpää. Monet palonestoaineina käytettävät kemikaalit ovat rasvaliukoisia ja siksi luonteeltaan eliöihin kertyviä ja pysyviä sekä äärimmäisen allergisoivia.

Sellaisetkin tuotteet, joita tähän asti on pidetty täysin turvallisina, ovat eläinkokeiden mukaan osoittautuneet haitallisiksi. Esimerkiksi yleisesti käytetyn dekabromidifenyylieetterin on eläinkokeissa todettu aiheuttavan kehitysvaurioita. Tiettyjen bromiyhdisteiden

muuntumistuotteet voivat häiritä hormonitoimintaa. Sveitsiläisten tutkijoiden mukaan ne kykenevät erityisesti sikiövaiheessa vaikuttamaan aivojen ja sukuelinten kehitykseen

molemmilla sukupuolilla ja aiheuttamaan mm. kaksineuvoisuutta sekä kivesten kehityshäiriöitä.

Suomessa tehtyjen mittausten mukaan bromattuja yhdisteitä on löytynyt etenkin romuttamoiden jätevesi- ja pölypäästöistä sekä kunnallisen jäteveden kiintoaineesta ja puhdistamolietteestä.

Kemikaaleja on löydetty myös vesistöistä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on tehty havaintoja siitä, että tällä hetkellä EU:n riskinarvioinnissakin olevan PBDE:n pitoisuudet ovat kohoamassa

merinisäkkäillä ja kaloilla. Myös linnunmunista on löydetty kohonneita palonestoainejäämiä.

Amerikkalaiset ja ruotsalaiset ovat mitanneet näiden kemikaalien pitoisuuksia myös ihmisten verestä. PBDE joutuu EU:n alueella käyttö- ja maahantuontikieltoon heinäkuussa 2003. Markkinoilla on kuitenkin paljon tuotteita, joissa tätä kemikaalia esiintyy. PBDE on elimistöön kertyvämpi kuin esimerkiksi PCB.

Tietokoneen kemikaalit

Sekä Suomen että Ruotsin sähköyliherkkien potilasyhdistyksissä tekemien jäsenkyselyiden perusteella pääasiassa tietokoneen, television tai kännykän koettiin laukaisseen sairauden. Suurin ammattiryhmä sähköyliherkkien yhdistyksessä on pitkään tietotekniikkaa työssään käyttäneet naiset ja IT-alan ammattilaiset kumpaakin sukupuolta. Sairastumisen kannalta ratkaisevaa oli uuden tietokoneen tuominen työtilaan. Tietokoneen piirikorteissa ja muovikuoressa on jopa kymmenprosenttisesti palonestokemikaaleja. Moderni tietokone voi sisältää palonestokemikaaleja kaikkiaan 1,5 kiloa. Koneen muovikuoren pistävä haju johtuu ilmeisesti näistä kemikaaleista. Kun uusi tietokone on tuotu työtilaan, käyttäjän etäisyydeltä

on voitu mitata jopa 100 ng/m³ (nanogrammaa kuutiometriä kohti) korkeita kemikaalipitoisuuksia. Koneen sisälämpötila saattaa käytön aikana nousta aina 120 Cº:en, jolloin kemikaalejakin varmuudella vapautuu huoneilmaan.

Kemikaalipartikkelit voivat sitoutua ilman pölyhiukkasiin ja kertyä iholle tai joutua hengitysteiden kautta verenkiertoon. Kuten professori Dennis Henshawn tutkimukset osoittivat (edellinen

luku, voimalinjat), tällaiset partikkelit kykenevät varautumaan sähköisesti, jolloin ne voivat reagoida ihossa ja tunkeutua rasvakudokseen. Ehkä sähköyliherkkien kokemat polttavat ihotuntemukset johtuvat rasvakudoksessa olevista kemikaaleista. Tietokonetta pitäisikin tuulettaa ainakin useita viikkoja ennen koneen tuomista työtilaan. Tuuletus tapahtuu käyttämällä konetta hyvin ilmastoidussa tilassa. Koneen maahantuojaa tai valmistajaa pitäisi velvoittaa tekemään ennakolta tämä käyttäjän terveyden kannalta tärkeä toimenpide. Laitevalmistajien olisi

syytä etsiä vaarattomampia vaihtoehtoja näille kemikaaleille.

Oireet luultua yleisempiä

Palonestoaineita on mitattu niin ihmisten kuin eläintenkin verestä. Kun keskustelu niiden riskeistä nousi pintaan Ruotsissa – 90-luvulla, joukko sähköyliherkkyysoireista kärsiviä otti yhteyttä Tukholman yliopistossa kemikaaliasiantuntijana toimivaan professori Åke Bergmaniin. Hän mittasi sairastuneiden verestä korkeita bromipitoisuuksia. Joukossa oli myös 9-vuotias poika, joka oli ollut innokas tietotekniikan käyttäjä. Ruotsin suurimpiin ammattiliittoihin kuuluva SIF (Swedish Union of Clerical and Technical Employees in Industry) teki jäsenistönsä keskuudessa kyselyn sähköyliherkkyysoireista vuosina 93-96. Monet SIF:n 300 000 jäsenestä työskentelevät ITympäristössä. Yli 6 700 vastasi kärsivänsä iho-, silmä- ja puutumisoireista sekä huimauksesta näyttöpäätetyössä. Seurantatutkimuksessa monen oireet olivat pahentuneet.

Norjassa tehdyn kyselyn mukaan 16 % tietokonetta käyttävistä koki saavansa siitä vastaavia yliherkkyysoireita.

Virossa Tallinnan teknillisen korkeakoulun kyselytutkimuksessa paljastui,

että 13,5 % kyselyyn vastanneesta 111 opiskelijasta sai näyttöpäätteen käytöstä sähköyliherkkyysoireita, lähinnä päänsärkyä. Kaliforniassa Marin County Health Deparmentin (terveysviraston) kyselytutkimuksen mukaan 7 % kyselyyn vastanneesta 4 800 henkilöstä koki saavansa oireita televisiosta, mikroaaltouunista, tietokoneesta, matkapuhelimesta tai langattomasta puhelimesta ja loisteputkilampuista. Samaan kyselyyn vastanneista jopa 17 % sai oireita kotitalouden käytössä olleista tavanomaisista kemikaaleista. Ruotsin sosiaalihallituksen tekemä kysely kaikkien ruotsalaisten keskuudessa osoitti, että 3,1 % kärsii sähköyliherkkyysoireista. Suomen asukaslukuun suhteutettuna olisi kyse 155 000

sähköyliherkästä.

Kun Suomessa vuosi sitten esiteltiin STAKESin tilastoa lasten terveydestä tiedotusvälineille, pylväsdiagrammi astman ja allergioiden kohdalla oli korkea. Lasten huonoa kuntoa selitettiin

sillä, että he eivät liiku, vaan istuvat tietokonepelien ja elektroniikan äärellä. Olisiko mahdollista, että palonestokemikaaleilla ja magneettikentille altistumisella on osasyynsä lasten huonovointisuuteen? Palonestokemikaalit muiden ympäristötekijöiden ohella voivat olla syynä myös sähköyliherkkien kokemiin oireisiin. Sähköyliherkkyys onkin ehkä työperäinen sairaus. Viranomaiset Suomessa eivät ole osoittaneet halua ryhtyä mittaamaan sähköyliherkkien

verestä kemikaalien jäämiä. Sähköyliherkille tarjotaan mieluummin kognitiivista psykoterapiaa.

Cindy Duehring, jolle myönnettiin vuonna 1997 niin sanottu vaihtoehtoinen Nobel-palkinto, Rights Livelihood Award, on sanonut, että tuskin ainuttakaan yhtä laajaa, globaalia epidemiaa on yhtä tehokkaasti yritetty viranomaisten taholta kieltää kuin sähköyliherkkyyttä.

Maailmalta löytyy myös sähköyliherkkyyden puolestapuhujia. Yksi heistä on ruotsalainen tutkija Olle Johansson.

PIONEERITUTKIJA RUOTSISTA

Professori Olle Johansson toimii Tukholman Karoliinisen sairaalan Dermatologian yksikössä tutkijana. Hän kiinnostui sähköyliherkkyydestä jo –80-luvulla kuullessaan radiohaastattelun,

jossa sairastuneet kertoivat oireistaan. Etenkin ihoreaktiot kiinnostivat Johanssonia.

Hän onkin vuosien varrella tehnyt huomionarvoista tutkimusta näyttöpäätetyöntekijöiden

oireista ja osoittanut, miten altistunut iho poikkeaa terveestä. Kuten edellä mainitun Björn Lagerholmin, myös Olle Johanssonin tutkimukset vahvistavat, että näyttöpääteihottumasta kärsivän biopsiasta löytyy suuri määrä allergiseen reaktioon viittaavia mastsoluja. Korkea mast-solujen määrä voi Johanssonin mukaan selittää kliiniset oireet kuten kutinan, ihottuman, turvotuksen ja kivun tunteen iholla.

Olle Johansson on työryhmineen tutkinut myös terveeksi itsensä kokevien reaktioita näyttöpäätteen ja television ääressä. Journal of Cutaneous Pathology–tiedelehdessä vuonna 2001 julkaistu tutkimus vahvisti sähköyliherkkien oireet mahdollisiksi terveilläkin. ”Terveille koehenkilöille ei odotettu syntyvän reaktioita, mutta toisin kävi”, toteaa Johansson tutkimuksen yhteenvedossa. Tutkimusryhmä otti ihonäytteet 13 terveeltä henkilöltä ennen ja jälkeen kokeen. Heitä altistettiin sekä PC:n että television säteilylle 2-4 tunnin ajan. Koehenkilöt eivät kärsineet muista sairauksista tai allergioista, eikä kukaan raportoinut mitään poikkeavaa kokeen aikana.

Altistuksen jälkeen voitiin todeta, että viidellä 13 henkilöstä lisääntyi mast-solujen määrä ihon verinahassa. Solut olivat mikroskoopilla tarkasteltaessa ryhmittyneet ihon pintaosiin ja

muuttaneet muotoaan. Ihomuutokset olivat samanlaisia kuin röntgenin tai heikon radioaktiivisen säteilyn jäljiltä. Vuorokausi altistuksen jälkeen reaktio palautui ennalleen. Myös Australialainen tutkija Peter French on tehnyt samoja havaintoja altistamalla koehenkilöitä kännykkäsäteilyä vastaavalla taajuudella. French osoitti, että histamiinituotanto lähes kaksinkertaistui näillä koehenkilöillä. Toisaalta French on havainnut, että kännykkätaajuudet estävät perinteisen histamiinilääkityksen vaikutuksen.

Olle Johansson ei usko, kuten Mats Berg ja Sture Liden, Pavlovin koirakokeen ehdollistumisteorian voivan selittää sähköyliherkkien tai terveiden koehenkilöiden ihomuutoksia. Hän katsoo, että mahdollisesti sähkömagneettinen kenttä ja laitteista vapautuvat kemikaalit selittävät reaktiot. Tukholmassa pidettiin syksyllä 2001 Workshop on Electrosensitivity

-seminaari (sähköyliherkkyys-seminaari), jossa Olle Johansson toi esiin näkemyksiään sähköyliherkkyydestä. Hän kertoi meneillään olevista omista tutkimuksistaan, jotka edel-

leen keskittyvät ihosoluissa ja -hermoissa tapahtuviin muutoksiin. Olle Johansson on tutkimuksissaan pannut merkille, että ihon pintakudoksen hermot ovat hyvin lähellä ihon pintaa (20-40 mikrometriä), mikä tekee mahdolliseksi sen, että heikotkin sähkömagneettiset kentät vaikuttavat niihin. ”Näyttöpääteihottumaa sairastavat eroavat selvästi esimerkiksi ruusufinnistä kärsivistä tuntohermojen, autonomisten hermojen ja solumarkkereiden suhteen”, selvittää Johansson.

Olle Johanssonin mielestä sähköyliherkkyyttä olisi jo syytä tarkastella viimeaikaisten tutkimusten valossa. Selviä biologisia muutoksia on kyetty havaitsemaan esimerkiksi altistettaessa

koehenkilöitä matkapuhelimelle: EEG-muutokset, verenpaineessa tapahtuvat muutokset, vaikutukset uneen ym. Hän korostaa, että viimeaikaisissa raporteissa on voitu yhdistää myös pitkäaikainen magneettikenttäaltistus syöpään. Kaikki nämä ovat biologisia reaktioita. Myös Johanssonin sähköyliherkkyystutkimusten tulokset tulisi huomioida osana tätä kokonaisuutta.

Teknologiakeskeisessä maailmassa ei välttämättä ole sijaa Olle Johanssonin esittämille ajatuksille. Niinpä hänen tutkimustensa jatkorahoitus onkin vaarantunut. Samoin kävi myös amerikkalaiselle kännykkätutkijalle Henry Laille, joka ei suostunut Motorolan vaatimukseen muuttaa tutkimustuloksiaan. Henry Lai ja Narenda Singh olivat havainneet DNA–rihmaston

kaksoiskierteen katkeamisia altistettaessa koe-eläimiä matkapuhelimen säteilylle. Tosin Henry Laita kohtasi satumainen onni, kun maailman rikkaimpiin kuuluva mies, Mohammed al Fayed,

näki Laita kohdanneen vääryyden. Henry Lai sai yllätyksekseen Göteborgin konferenssissa al Fayedilta shekin, joka mahdollisti jatkotutkimukset.

SÄHKÖYLIHERKKYYS AMERIKASSA

Amerikkalainen kirurgi William Rea sairastui sähköyliherkkyyteen työskennellessään leikkaussalissa voimakkaasti säteilevien laitteiden keskellä. Hän alkoi saada neurologisia reaktioita ja allergiaa muistuttavia oireita. William Rea sai huomata, että sähköyliherkkyyteen ei ole juuri muita hoitokeinoja kuin säteilyn välttäminen. Niinpä hän perusti Dallasiin maailman ensimmäisen hoitoklinikan, Environmental Health Centerin. Rea ryhtyi kokeellisesti selvittämään,

pystyivätkö ihmiset erottamaan säteilyn valealtistuksesta. He pystyivät, se varmistettiin objektiivisin mittauksin. Useimmat olivat herkistyneet erityisesti tietyille säteilyn taajuuksille.

William Rea järjesti myös altistustutkimuksen, johon osallistui 100 henkilöä. Tutkimus julkaistiin Journal of Bioelectricityssä vuonna -91. Tutkimus suoritettiin koetilassa, joka oli äärimmäisen

hyvin suojattu. Muut kuin altistuksessa käytetyt magneettikentät oli eristetty. Kaikki sähkölaitteet, ilmastointi ja valaistus olivat pois päältä tutkimuksen aikana. Tutkimuksesta karsiutuivat vähitellen pois sellaiset henkilöt, jotka reagoivat altistuksen lisäksi myös plasebolle.

Ensimmäisessä vaiheessa jäi jäljelle 25 hengen joukko, joka reagoi vain transientteja sisältävälle magneettikenttäaltistukselle taajuudella 0,5 – 5 MHz, voimakkuudeltaan keskimäärin 70-350 nT, eivätkä plasebolle lainkaan. Tutkimuksen aikana mitattiin verenpainetta,

pulssia ja lämpötilaa sekä autonomisen hermoston reaktioita. Mitattavissa parametreissa tapahtui merkittäviä muutoksia altistuksen aikana. Koetta jatkettiin edelleen myöhemmin altistamalla jäljelle jääneet 25 koehenkilöä ja sama määrä terveitä. Tutkimuksessa osoittautui, että 16 koehenkilöä reagoivat sataprosenttisesti juuri sille taajuudelle, jolle olivat osoittautuneet erityisesti olevansa herkistyneitäkin. Mielenkiintoista on, että sähköyliherkät reagoivat nimenomaan transientteja, eli häiriöpiikkejä sisältävään altistukseen.

Yhdysvalloissa käytetään sähköyliherkkyydestä myös nimitystä monikemikaaliherkkyys (Multi Chemical Sensitivity, MCS) tai juppitauti, joka viittaa enemmän krooniseen väsymysoireyhtymään. Sairauksilla on yhtymäkohtia, mutta erottavia tekijöitäkin löytyy.

De Paulin yliopistossa Yhdysvalloissa tehtiin vuonna –95 opiskelijoiden keskuudessa kyselytutkimus. Kyselyssä kartoitettiin monikemikaaliherkkyyden, kroonisen väsymysoireyhtymän, fibromyalgian ja sähköyliherkkyyden esiintymistä, päällekkäisiä

oirekuvia ja keskimääräistä sairastumisaikaa. Noin 300 opiskelijaa vastasi kyselyyn. Jopa 96,7 %:lla vastanneista oli taustalla jonkinlainen kemikaaliyliherkkyys. Arviolta 30 % kemikaaliherkistä

kärsi myös kroonisesta väsymysoireyhtymästä, fibromyalgiasta tai sähköyliherkkyydestä.

Keskimääräinen sairastumisaika altistumisesta monikemikaaliherkkyyden kohdalla oli 13,5 vuotta, kun taas sähköyliherkkyyden 7,7 vuotta. Moni sairastui ensin kemikaaliherkkyyteen,

myöhemmin myös sähköyliherkkyyteen.

PORFYRIA - SÄHKÖYLIHERKKYYDEN MAHDOLLINEN AIHEUTTAJA

Tohtori William Morton (Oregon Health Sciences University) on tutkinut Yhdysvalloissa sekä monikemikaaliherkkiä että sähköyliherkkiä potilaita. Mortonin mielenkiinnon asiaan herätti alunperin hammaspatologi Dave Downey. Downey oli työssään pannut merkille, että laajamittaiset hammasremontit, kruunujen, siltojen ym. asentaminen, saattoivat aiheuttaa potilailla vaikeita neurologisia ja jopa psykiatrisia oireita. Laboratorioanalyyseillä voitiin osoittaa, että näihin tiloihin liittyi myös porfyriinien aineenvaihdunnan häiriöitä. Porfyria liittyy entsyymihäiriöihin, joissa muun muassa veren hemoglobiinin ja punasolujen tuottaminen

voi olla häiriintynyttä. Potilailla saattaa esiintyä keskus- ja ääreishermoston sekä autonomisen

hermoston oireita. Joissain tapauksissa oireet saattavat rajoittua vain ihon alueelle valoherkkyytenä tai kirvelynä ja kutinana. Taustalta löytyy usein altistus ympäristömyrkyille

kuten liuottimille ja raskasmetalleille. Morton löysi porfyrinopatiaa jopa 90 % monikemikaaliherkiltä potilailtaan. Hän havaitsi sitä myös huomattavan monella tutkimallaan

sähköyliherkällä.

Porfyriaa aiheuttavat eräät periytyvät geenit, joista osa voi olla peittyneinä ja ne saattavat laukaista oireet vasta porfyrogeenisten ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Tällaisia porfyrogeenisiä aineita ja yhdisteitä ovat esimerkiksi eräät lääkeaineet, maalit, monet kemikaalit kuten formaldehydi, glykolieetteri, dioksiinit, (todennäköisesti myös jotkut palonestoaineet), metallipöly ja –höyry, (mahdollisesti amalgaamipaikoista vapautuva elohopea ja muut metallit).

Porfyriiniaineenvaihdunnan häiriöissä esiintyvä valoherkkyys on voimakasta noin 400 nm:n (nanometrin) ultraviolettivalolla. Tämä on pitkäaaltoista UV–valoa, joka tulee hyvin ikkunalasinkin

läpi. Todennäköisesti myös muut sähkömagneettisen säteilyn taajuudet saattavat kemikaalien ja metallien ohella laukaista vastaavia häiriöitä hidastamalla ja estämällä entsyymireaktioita.

Näitä havaintoja tekivät venäläiset tutkijat jo 70–luvulla asetyylikoliiniesteraasientsyymien osalta. (kts. luku 3 ”Hermoimpulssit estyvät”). Porfyriiniaineenvaihdunnan häiriöt voisivat hyvin selittää useita sähköyliherkkien kokemista reaktioista.

SÄHKÖYLIHERKKYYS JA AMALGAAMI

Elohopea on jo yli sadan vuoden ajan herättänyt ristiriitaisia mielipiteitä asiantuntijoiden parissa. Vuosisadan alussa sitä pidettiin tärkeänä lääkkeenä ja elohopeaa piti eräiden ohjeiden

mukaan juoda pieni kulaus kerran vuodessa muun muassa suoliston kunnon ylläpitämiseksi.

Vielä 40-luvulla lasten ikeniin hierottiin pulveria, joka sisälsi elohopeakloridia. Tällä toimenpiteellä yritettiin estää ikenien tulehtumista. Lapset alkoivat saada merkillisiä oireita etenkin raajoihinsa. Kädet ja jalat punoittivat ja lasten yleinen terveydentila laski huomattavasti. Äkillistä paranemista alkoi kuitenkin tapahtua pian sen jälkeen, kun pulverin käytöstä päätettiin luopua. Tosin koskaan ei virallisesti tunnustettu, että pulveri oli syynä lasten kokemiin oireisiin.

Myös sähköyliherkät ovat todenneet, että amalgaamipaikoista vapautuva elohopea on kemikaalien ohella ollut merkittävä sairauden laukaiseva tekijä. Suomen potilasyhdistyksen, Suomen Sähköyliherkät ry:n vuonna 2001 tekemän jäsenkyselyn mukaan noin 70 % kyselyyn vastanneista 112 henkilöstä oli vaihtanut paikkansa muuhun materiaaliin. Amalgaamipaikkojen vaihtaminen muovisiin tai keraamisiin oli vastausten mukaan tuonut helpotusta myös sähköyliherkkyysoireisiin. Terveytensä kokivat paremmaksi ne, jotka olivat saneeranneet

suunsa vähitellen verrattuna kertasaneerauksen läpikäyneisiin potilaisiin. Amalgaamin on myös todettu reagoivan sähkömagneettisille kentille. Ruotsalainen hammaslääkäri Thomas Örtendahl sai jo –80-luvulla selville, että amalgaamipaikat liukenevat sähkökenttien vaikutuksesta. Sukeltajahitsaajat, jotka altistuvat vedenalaisille hitsausvirroille, kokivat ongelmia amalgaamipaikoistaan. He tunsivat voimakasta metallinmakua suussaan ja paikat tippui-

vat ja murenivat helposti. Örtendahl teki kokeen, jossa hän upotti amalgaamipaikat nesteeseen ja altisti niitä sähkömagneettiselle säteilylle. Amalgaamipaikoissa tapahtui merkittäviä

muutoksia ja liukenemista säteilyn vaikutuksesta. Thomas Örtendahl jatkoi tutkimuksiaan hammaslääkäri Per Högstedtin kanssa. He havaitsivat myös tietyn merkkisten näyttöpäätteiden

tuottaman säteilyn kykenevän liuottamaan hammaspaikoista elohopeaa. Mitä korkeampia koneiden kellotaajuudet olivat, sitä enemmän saattoi paikoista vapautua elohopeaa, he olettivat.

Tunnustetaanko amalgaamin terveysriskit?

Totuus amalgaamin haitoista alkaa vähitellen saada jalansijaa. Ruotsissa sairaskassa suosittelee amalgaamipaikkojen vaihtoa henkilöille, jotka epäilevät kärsivänsä sairaudesta, jonka amalgaamipaikat ovat sysänneet liikkeelle. Muuttunutta kantaa perustellaan sillä, että viimeaikaisissa tutkimuksissa on selvästi osoitettu, että hammaspaikkojen saneerauksella on merkitystä potilaiden terveydentilan paranemisessa. Saneeraustoimenpiteitä on esitetty korvattaviksi ja parhaillaan Ruotsin eduskunnan ja hallituksen myöntämällä 35 miljoonan SEK:n rahoituksella on määrä selvittää amalgaamin ja muiden paikkausmateriaalien ominaisuuksia sekä potilaan hoitoon liittyviä menetelmiä.

Sosiaali- ja terveysministeriön kanta Suomessa on tähän asti ollut, ettei amalgaamipaikan seoksesta liukene juuri lainkaan elohopeaa. Mahdollisista elohopean haittavaikutuksista on kiistelty pitkään. Ruotsin esimerkki voi tulevaisuudessa muuttaa hammaslääkäreiden työmenetelmiä Suomessakin. Ruotsissa on kiinnitetty huomiota myös potilaan hengitysteiden ja nielun suojaamiseen elohopealta paikkoja käsiteltäessä. Biohammaslääkärit hallitsevat nämä suojaustoimenpiteet Suomessakin. Muidenkin hammaslääkäreiden olisi suositeltavaa perehtyä mekaaniseen suojaukseen, Kofferdam-kumin ja raitisilmaimun käyttöön amalgaamipaikkoja käsiteltäessä ja saneerattaessa. Potilaan pitäisi myös osata vaatia näitä toimenpiteitä, sillä elohopeaa voi päästä kulkeutumaan keskushermostoon erityisesti hajuhermoja pitkin paikkoja vaihdettaessa.

Jorma Leistevuo Turun yliopistosta julkaisi alkuvuodesta 2002 väitöskirjatutkimuksen, joka selvästi osoittaa, että amalgaamipaikoista vapautuu elimistöön epäorgaanista elohopeaa, josta

osa muuttuu elimistön oman bakteerikannan vaikutuksesta vaaralliseksi metyylielohopeaksi. Leistevuon ryhmä havaitsi, että koehenkilöiden amalgaamipaikat lisäsivät ulosteen elohopeapitoisuutta yli kaksinkertaiseksi verrattuna henkilöihin, joilla paikkoja ei ollut.

SÄHKÖYLIHERKKIEN YHDISTYS SUOMESSA

Suomen Sähköyliherkät ry on sähköyliherkkien oma yhdistys, johon kuuluu tällä hetkellä noin 500 jäsentä. Yhdistyksen järjestötoiminta alkoi keväällä 2000. Vertaistukitoimintaa oli tätä ennen ollut jo parin vuoden ajan. Nykyiselläänkin yhdistyksen organisaatio kattaa maanlaajuisen tukihenkilöverkoston. Yhdistyksen delegaatiot ovat puheenjohtaja Matti Wirmanevan

johdolla kolkuttaneet viranomaisten ja päättäjien ovia ja vaatineet sähköyliherkkien yhteiskunnallisen ja taloudellisen aseman parantamista. Sähköyliherkkyyttä ei ole virallisesti hyväksytty tautiluokituksen piiriin eikä se oikeuta Kelan (Kansaneläkelaitos) korvauksiin.

Kuten Ruotsissa, sairaskassa ei Suomessa maksa sähköyliherkille päivärahaa pelkän oirekuvan perusteella. Kuitenkin Kela on alkanut yhä enemmän kiinnittää huomiota ihmisen toimintakyvyn alenemiseen eläkepäätöksiä tehtäessä. ”Miten esimerkiksi entinen IT-alan ammattilainen, joka on alkanut oireilla näyttöpäätteestään, voisi säilyttää toimintakykynsä ja

palata työhönsä samaan ympäristöön, jossa on sairastunut?” kysyy puheenjohtaja Wirmaneva.

Wirmaneva kertoo lisäksi, että Ruotsissa on saatu hyviä kokemuksia työpaikkojen sähkösaneerauksesta. Sähkösaneerauksella pienennetään sähkö- ja magneettikenttien häiriöiden voimakkuuksia rakennuksissa. Kun saneeraustoimenpiteisiin on ryhdytty ajoissa, sähköyliherkkä on voinut jatkaa työssään. Muun muassa Kelan ylilääkäri Antti Huunan-Seppälä on vastaanottanut Wirmanevan delegaatioineen keväällä 2001. Tapaamisen aikana vaihdettiin ajatuksia Kelan toimintatavoista ja –periaatteista ja toisaalta kartoitettiin niitä mahdollisia toimenpiteitä, joihin tulisi ryhtyä, jotta sähköyliherkkien sosiaaliturva paranisi.

Tehtävää on yllin kyllin ja myös STAKESin (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus) rooli todettiin tärkeäksi. STAKES on Suomessa diagnostiikasta vastaava viranomaistaho. STAKESin kehittämispäällikkö, lääkäri Mikko Mattila on kuitenkin keskusteluissa todennut, ettei sähköyliherkkyyttä voida hyväksyä tautiluokituksen piiriin, koska silloin rahat otettaisiin joltakin toiselta potilasryhmältä pois. ”Tämä voi osaltaan selittää sen, että asiassa ei pidetä turhaan kiirettä. Diagnoosimenetelmiä ei ole pyritty kehittämään. Esimerkiksi palonestoaineiden pitoisuuksia pitäisi Suomessakin kiireellisesti tutkia sairastuneiden verestä. On selvää, että kysymys on ammattisairaudesta, josta yhteiskunnan on kannettava vastuunsa”, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja.

Kelan ylilääkäri Antti Huunan-Seppälä painottaa, että tutkimuksellista näyttöä sähköyliherkkyyden olemassaolosta kaivataan lisää. “Ei ole kuitenkaan syytä epäillä, etteikö tulevaisuudessa löydetä selvyyttä sähköyliherkkien oireiluun. Täytyy muistaa, että monen sairauden kohdalla on kestänyt pitkään, ennenkuin virallinen selitys on löytynyt ja sairaus on tunnustettu. On myös syytä palauttaa mieleen lääketieteen historia. Esimerkiksi monia infek-

tiosairauksia on ensin luultu aivan muuksi, kuin miksi ne myöhemmin ovat osoittautuneet”, muistuttaa Huunan-Seppälä.

Case: Sähköyliherkkä tekniikan opiskelija

Pete, 22, on Otaniemen teknillisen korkeakoulun opiskelija, joka ei voi hyödyntää tietotekniikkaa opinnoissaan, koska hän on sähköyliherkkä. Sisar kirjoittaa puhtaaksi Peten opinnäytteet.

Pete on luopunut myös kännykästä ja televisiosta. Voiko joku nykyaikana tulla toimeen ilman teknisiä laitteita? ”Voi, jos on pakko”, vastaa Pete. Pete saa oireita sähkölaitteiden tuottamasta säteilystä. Oireet ovat pahimmillaan hallinneet elämää niin, ettei harrastuksista tai opiskelusta ole tullut mitään. Lamaannuttava väsymys, neurologiset oireet, unihäiriöt, kohonnut verenpaine, silmä oireet ja ihoreaktiot, polttelu, pistely ja kuumotus ilmaantuivat toistuvasti näyttöpäätteen ääressä istumisen jälkeen. Tekniikasta luopuminen oli ainoa vaihtoehto.

Pete oli jo pienestä pojasta alkaen käyttänyt tietokonetta, kymmenvuotiaana hankittiin ensimmäinen. Mikään tekniikan suurkuluttaja hän ei kuitenkaan koskaan ole ollut. Pete ihmettelee nykylapsia ja nuoria jotka käyttävät tietotekniikkaa tuntitolkulla päivittäin. Hän onkin huomannut monella alkavia, samankaltaisia oireita kuin itsellään. Petenkin elämästä meni monta vuotta siihen, kun hän etsi selitystä yhä moninaisimmille iho- ja neurologisille reaktioille, jotka verottivat yleiskuntoa. ”Moni ei osaa liittää oireitaan hienoihin teknisiin laitteisiin”, pohtii Pete.

Sähköyliherkkyysoireilu alkoi muodostua selkeämmäksi kolme vuotta sitten, kun Pete oli hankkinut uuden tietokoneen ja kännykän. Hän muistaa kiinnittäneensä huomion siihen, että hänen huoneeseensa ilmaantui pistävä kemikaalien haju uuden tietokoneen myötä.

Armeija-aikana oireet helpottivat selvästi, kun teknisiä laitteita ei ollut näköpiirissä. Sitä paitsi armeijan harmaissa ei ollut sallittua soitella kännykällä kuin tarkasti sovittuna aikana, jos silloinkaan. ”Näössä tapahtui ihmeellistä paranemista jo kahden ensimmäisen armeijaviikon aikana”, muistaa Pete. Pääsykokeisiin lukeminen ja kotona sisällä istuminen ja toistuvat

nettisurffailut nostivat sähköyliherkkyysoireet pintaan seuraavana vuonna. Rakennustyömaalla vietetty loppukesä taas helpotti niitä. Oireet alkoivat vaihdella merkillisesti ja olosuhteilla taisi olla niihin selvä yhteys. Korkeakouluopintojen alkuvaiheessa Pete kantoi tietokoneensa välillä kodin saunarakennukseen, kun alitajuiset epäilyt tekniikkaa kohtaan alkoivat herätä.

Kone palasi saunasta koekäyttöön vielä myöhemmin. Myös kännykänkäyttö tuli jollain tavalla vastenmieliseksi ja Pete alkoi etsiä lääkäreiltä apua oireisiinsa. Käynti neurologilla Eiran sairaalassa hymyilyttää jälkeenpäin. Kuultuaan Peten reaktioista lääkäri oli kysynyt oliko hänellä

kaikki tekniset laitteet sijoitettuna omaan huoneeseensa? Petestä kysymys oli outo, eikä hän hämmentyneenä osannut pyytää siihen lisäselvitystä. Lääkärikään ei sellaista antanut. Lääkäri

oli kuitenkin harvinaisen valistunut, sillä moni olisi listannut oireet korvien väliin, siitäkin Petellä on kokemusta. Asiaan ei kuitenkaan tullut lopullista selitystä vielä tässä vaiheessa.

Kun opinnot syksyllä 2001 taas alkoivat, tuntui siltä, että oireet invalidisoivat niin, ettei koulurakennuksessa voinut olla ilman huimausta ja hermostollisia reaktioita. Koulun katolla on matkapuhelinantenneja ja kaikilla opiskelijoilla on tekniikan ahjossa kännykät käytössä. Opiskelusta oli vaikea saada otetta ja siihen tuli taukoja.

Pete huomasi Seura-lehden haastattelun, jossa kaksi sähköyliherkkää kertoivat omista oireistaan ja sairastumisestaan. Petellä kolahti. Hän löysi selityksen tuntemuksilleen ja se tuntui helpottavalta. Pete soitti sähköyliherkkien yhdistykseen ja sai ohjeet luopua kokonaan tietokoneen käytöstä, samoin kännykän ja muiden vempainten. Mistä Pete voi tietää, että hänen oireilunsa johtui teknisistä laitteista? ”Reaktiot alkoivat vuosien myötä yhä selkeämmin liittyä

koneiden ja kännykän käyttöön. Toisaalta se, että olen kokonaan lopettanut tietokoneen ja kännykän käytön on mahdollistanut täysipäiväisen opiskelun ja olen lähes oireeton”. Lisäksi Pete haluaa antaa ajattelemisen aihetta muillekin. Hän muuttaisi ehdottomasti elämässään ainakin sen päivän, jolloin hankki uuden tietokoneen ja kännykän. Jättäisi hankkimatta.

Case: Lukiolainen ”kuin lintu häkissä”

Jenni sairastui sähköyliherkkyyteen lukion kynnyksellä, 16-vuotiaana. ”Olin tietokonefriikki, surffailin netissä monta tuntia päivässä ja käytin kännykkää”, selittää Jenni sairastumiseensa vaikuttaneita tekijöitä. Netissä surffailu oli rakas harrastus ja sen kautta solmittiin ystävyyssuhteitakin. Tietokoneen käyttö laukaisi kesällä 2000 päänsäryn, joka tuntui rajuna kramppina etenkin takaraivon alueella. ”Päänsärky alkoi heti, kun avasin koneen ja loppui, kun suljin sen”, muistaa Jenni.

Jennin lievät orastavat sähköyliherkkyysoireet alkoivat oikeastaan keväällä 2000 kännykästä. Vähitellen ne muuttuivat rajuimmiksi: ”Kun soitin kaverilleni huomasin, että koko toinen puoli päätä puutui, kun pidin puhelinta korvalla. Sama toistui, kun vaihdoin puhelimen toiselle puolelle päätä”, muistelee Jenni ja kertoo luopuneensa heti sekä kännykän että tietokoneen käytöstä. Luopuminen ei suinkaan tuntunut helpolta, olihan kysymys totaalisesta elämäntavan muutoksesta. Opiskelu on ollut yhtä tuskaa. Jokaisella on pienessä luokkahuoneessa kännykkä auki oppitunnilla. Puhelimella lähetellään tekstiviestejä ja jopa luntataan kokeissa. Jenni saa oireita jo muiden avoinna olevista puhelimista (kuten WHO:n pääsihteerikin).

”Kuka hyötyy siitä, että luokkahuoneessa saa pitää kännyköitä auki? Eihän joka paikassa saa tupakoidakaan. Kaikille pitäisi tasa-arvoisesti järjestää opetusta ilman, että kukaan joutuu syrjäytymään”, ihmettelee Jenni, joka on kännyköiden vuoksi joutunut suorittamaan itsenäisesti lähes koko lukion kurssit. Oppimisen kannalta pakolliset kielten ym. tunnit on oltava paikalla.

Päänsärky, huimaus, voimattomuus ja keskittymiskyvyn vaikeudet ovat usein seurausta koulussa vietetystä ajasta. Koulussa ei ole aktiivisesti puututtu ongelmaan. ”Tunnen olevani kuin lintu häkissä. Saan oireita kaikkialla, missä on kännyköitä, tietokoneita, televisioita ja teknisiä laitteita. Tämä vaikuttaa myös ystävyyssuhteisiini, kaikki eivät ymmärrä oireitani. En pysty käyttämään joukkoliikennevälineitä, koska matkustajilla on kännykät. Etenkin junassa oireet tulevat voimakkaina esiin. En myöskään voi viettää nuoruutta, josta ikätoverini saavat nauttia”, pohtii Jenni.

Rajoituksista huolimatta katse on jo suunnattuna tulevaisuuteen ja siinä on toivoa. Opiskelumahdollisuudet ulkomailla ovat alkaneet kiinnostaa, etenkin niissä maissa, joissa säteilyn raja-arvot ovat alhaiset. Jennin sopeutumista ovat lisäksi auttaneet hyvät harrastukset:

laulaminen, hevoset ja liikunta. Terveydentilassakin on tapahtunut kohenemista. Sähköyliherkkyysoireilu vaihtelee, mutta suunta on kohti parempaa.

Case: Hannelore Kohl

Sähköyliherkkyys voi koskettaa ketä tahansa, kuten Brundtlandinkin tapaus osoittaa. Myös Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin edesmennyt puoliso, Hannelore Kohl kärsi sekä valoettä

sähköyliherkkyydestä. Hannelore Kohlin valoherkkyysoireilu oli alkanut jo nuoruudessa,

mutta vaikeaksi, eristäväksi sairaudeksi se muuttui vasta viime vuosina. Kolme penisilliinikapselia oli laukaissut sairauden pahemmaksi. Hannelore Kohl yritti vuosia etsiä apua sairauteensa ulkomaita myöten, mutta turhaan. Sähköyliherkkyys tuli Hannelore Kohlin elämään viimeisen elinvuoden aikana. Hänelle alkoi tulla television aiheuttamasta säteilystä samanlaisia oireita kuin auringosta. Myös valaistus tuotti Hannelore Kohlille ongelmia, hän ei kestänyt enää hehkulamppuakaan. Esimerkiksi lehtihaastatteluissa hotellihuoneen lamput oli ruuvattava irti seinistä, jotta sähkökenttiä ei muodostuisi. ”Olen kuin tulessa sisältä, minä palan”, oli Hannelore Kohl kuvaillut omia oireitaan. Hänen ihonsa olikin täynnä palovammoja muistuttavia rakkuloita. Sairaus asetti kantajalleen ylivoimaisia haasteita. Hannelore Kohlin elämä päättyi lääkkeiden yliannostukseen 68-vuotiaana.

Sähköyliherkkyydestä

Uusia ilmiöitä ei voida hyväksyä ilman

vastustusta. Filosofi William James

totesi jo 1800-luvulla: “Kun asia on

uusi, ihmiset sanovat ettei se ole totta.

Myöhemmin, kun totuutta on

mahdotonta kumota, sanotaan, että se

voi olla totta, mutta sillä ei ole mitään

merkitystä. Lopulta, kun asia on

ilmiselvä, sanotaan: ‘Entä sitten,

kaikkihan sen tietävät’.”